Saatiin vihdoin ja viimein soviteltua aika Sintin rokotuksille. Neitillä oli kaikki ok eikä rokotuskaan tuntunut missään. Neitokainen painaa jo ruhtinaalliset 9kg.

On tuo aika jääräpää ja keksii kaikenlaista pientä kivaa omistajien iloksi. Sohvat ovat saaneet oikein kivan lisäsilauksen ja taitavat siirtyä kohti kaatopaikkaa kunhan Sintin tuhovimma vähän laantuu.

Ei meillä ennen yksikään pentu ole noin paljon sämpännyt kiinteää tavaraa kuin mitä Hiipula sämppää.

Koko ajan saa olla lisäilemässä pureskelun estoainetta milloin pöydän ja penkkien jalkoihin ja milloin sohviin yms.

Joulukin tulla jöllötää enkä kyllä ole mitään saanut aikaiseksi. Flunssa painaa päälle ja töistä tullessa on olo kuin jyrän alle jääneellä. Pitäisi sitä kai jotain vähän siivoilla yms. Onneksi on vapaata nyt joulun aikaan kun ei vissiin tarvitse mennä edes välipäivinä töihin. Maanantain kun vielä jaksaisi pinnistää niin sitten saisi kerätä ihan rauhassa voimia tulevalle vuodelle.

TOIVOTTELEMME KAIKILLE TUTUILLE SEKÄ KASVATTIEN OMISTAJILLE

RAUHALLISTA JOULUA JA ONNEA TULEVALLE VUODELLE 2009

 Raili, Ari, Karo sekä eurasierit Bianca ja Sintti

2159071.jpg